Miksi lensin uusiin tuuliin?

Olen Satu Lempiäinen, Uusin Tuulin -perustaja. Minun tarinani on pitkä, mutta kerron sen sinulle tällä kertaa lyhyesti.

Matkustin kymmeniä vuosia ympäri maailmaa. Koin, näin, kuulin ja tunsin paljon. Huikaisevia maisemia, eksoottisia kulttuureita, mielenkiintoisia ihmisiä ja erilaisia näkökulmia elämästä.

Matkalla on elämä heittänyt eteeni monenlaisia haasteita ja mahdollisuuksia. Olen tehnyt valintoja, jotka ovat vieneet minua eteenpäin kohti uusia kokemuksia kuin sattumalta. Olen ollut tarttumatta joihinkin mahdollisuuksiin ja monesti luopunut paljosta erilaisten minulle tärkeiden ihmisten tai asioiden vuoksi. Muutamia vuosia sitten fyysinen keho alkoi laittaa kapuloita rattaisiin ja elimistö reagoi erilaisten sairauksien ja vaivojen muodossa. Sairauslomien jälkeen tahti vain jatkui samanlaisena, kunnes tuli viimeinen pysäytys, sydänvaivat, joiden syytä ei tieteellisesti pystynyt selvittämään.

Oma ajatusmaailma ja arvot olivat muuttuneet vuosien varrella tietoisuuden kasvaessa. Itseään kun lähtee kehittämään, oivaltaa upeita asioita itsestä ja muista ihmisistä. Erilaiset kurssit, koulutukset ja valmennukset laajensivat minun omaa kuplaa niin suureksi, että lopulta ei ollut muuta mahdollisuutta, kuin tehdä suuria muutoksia ja jatkaa elämää lentäen Uusin Tuulin. 
Nyt missioni on kouluttaa ja valmentaa jokaista tasapainoiseen, onnelliseen ja positiivisen asenteen elämään. Jokaista omassa tahdissa ja omalla tavalla.

Nähdään pian!

Halauksin, Satu